Tällä kertaa tehtävänä oli että paperille laitettiin taidekuva, joka piti sulattaa mahdollisimman saumattomasti uuden teoksen sisälle. Uudessa teoksessa piti käyttää hyödyksi jotakin sommittelu-tyyppiä.
Sommittelu tarkoittaa taidekuvan kokonaisrakennetta eli miten muodot ja värit on teoksessa ryhmitelty.
Sommittelun perustytppejä on esimerkiksi Horisontaalinen-, vertikaalinen-, kultainen leikkaus- ja diakonaalinensommittelu sekä kolmio- ja ympyräsommitelma.
Minä käytin työssäni kultaista leikkausta eli silloin paperilla noudatetaan kolmanneksen sääntöä, 3x3 ruudukon yhteyskohtiin piirretään/maalataan jotain. Taidekuvaksi valitsin pääkallon, jonka sisällä on ikäänkuin naisen kuvio.
Sain opettajalta myös hienon idean toteuttaa täysikuun, pastelliväreillä
Tästä puhuimme jo kritiikissä, joten ei siitä paljon sen enempää muuta, kuin että vähäeleisesti olet tavoittanut hienon tunnelman teokseesi:)
VastaaPoista